PUNAHILKAN KANSSA

Mitä tapahtuu, kun 57 äitiä lyödään samaan Facebook-ryhmään? No siitä saadaan lähes lottovoitto milloin millekin yritykselle. Välillä juostaan (tai juoksutetaan miehiä) tukka putkella hakemaan TV Mix -pusseja ja välillä tahdotaan Lidlistä se kokovartalotyyny, joka kaikilla muillakin on. Seuraavaksi joku postaa seinälle kuvan vesimelonista ja kohta kaikkien on pakko saada omansa. Joskus saatetaan himoita (ja hamstrata) litratolkulla Pepsi Maxia, vai mitä sanoo Uutistoimisto Anselmi» ? Tällä kertaa hittituotteena toimii Nappikauppa Punahilkan tarvikkeista valmistetut tuttinauhat, joihin sorruin.


Sain valita Nappikaupasta itselleni mieleisimmät materiaalit ja valinnan vaikeus iski, joten heitin muutaman ehdotuksen ja pyysin Tuuliaa kokoamaan niistä jonkinlaisen paketin. Odotin saavani neljästä valitsemastani nauhasta ehkä kaksi, mutta pakettia avatessani koin iloisen yllätyksen, kun se sisälsikin jokaista! Valittamista ei löydy, sillä toimituskin oli nopeaa.


Eilen saatiin uuden kodin kaikki tavarat suurin piirtein paikoilleen, joten tänään ollaan vaan lepäilty ja pääsin myös vihdoinkin nauhojen kimppuun! Homma olisi onnistunut totta kai myös ompelemalla, mutta mä en tunnetustikaan ole vaatturin tytär ja hädin tuskin osaan laittaa lankoja koneeseen, joten käännyin kontaktiliiman puoleen ja ihme kyllä näistä tuli yllättävänkin hyviä. Nauhoja jäi vielä jonkin verran käyttämättä ja tällä hetkellä mietin, tilaisinko klipsuja lisää, jotta näistä voisi väsätä vaikka pidikkeitä tumppujen ja haalareiden väliin. Jos siis pieninkään askartelu onnistuu niin musta tässä on ihan loistava vinkki helppoon ja halpaan, itse tehtyyn lahjaan vaikka odottavalle äidille tai tuliaisiksi vauvalle sairaalaan! Ellen olisi näin pihi niin varmaan keräisin nauhoja kaapit täyteen ihan vaan siks, että ne näyttää niin kivoilta..


*Postaus on toteutettu yhteistyössä Nappikauppa Punahilkan» kanssa ja siinä esiintyvät tuotteet on saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkailusta rahallisesti.

2 kommenttia

  1. Heih :D! Huomaa, etten oo vikaan kuukauteen oikeen kerinny lukee blogeja, kun oon vaan painaun niitä TÖÖITÄ! Nää sunkin nauhat on aivan ihania <3! Ja joo Punahilkka on tehny meidän porukalla loistavan tilin :D haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutistoimisto Anselmi,
      No mut kohta sullakin alkaa mammaloma ja saat hengähtää! Ja kiitos sun sain tehtyä näitä nauhoja! <3 Ei mulle olis tullu mieleenkään mikään kontaktiliima. :D

      Poista