MITÄ JOS EI KULTAA?

"Jännittääkö?", se keskustelupalstojen, ryhmien ja tuttavien yleisin kysymys. Ei, ei jännitä. Pelottaa. Takana on tuskalliset 7,5 kuukautta ja edessä ainakin muutama viikko lisää. Väsyttää ja oksettaa, supistaa ja sattuu, olo on kuumeinen, tuntuu ettei jaksa. 

Liian monta "Kyllä se siitä, aika kultaa muistot" -lausetta. Aijaa, ohjekirjassako niin lukee? Koska joku muu unohti, unohdan minäkin? En kiellä, etteikö joskus kävisi niin, mutta olon ollessa tämä, kenenkään on turha tulla laukomaan asiasta mitään - kukaan kun ei loppupeleissä tiedä, miltä nimenomaan musta tuntuu - ei vaikka kuinka olisi joskus kokenut saman. Pelkästään hyvällä tarkoitettu lause, joka saa kuitenkin vain lisää ahdistusta aikaan. Lause, joka saa pelkämään: Mitä jos ei kultaa? Mitä jos olo ei parane? Olisi niin paljon asioita, joita haluaisin jo päästä tekemään, mutta mitä jos ei jaksa? 

Osa porukasta tuntuu kuvittelevan, että olisin päässyt raskaudesta muita helpommalla, olenhan sentään saanut levätä ja valmistautua rauhassa. Levätä tai levitä. Todellisuudessa pää on yhtä pumpulia ja valmistautumisen sijaan sitä on yrittänyt pysyä järjissään. Ensimmäinen paska mutsi -fiiliskin on jo oven takana, kun ihan tosissani toivon tyypin putkahtavan maailmaan muutamaa viikkoa ennen oletettua ajankohtaa. Tuntuu niin pahalta, ettei osaa edes selittää. Vaikka olo onkin tällä hetkellä tämä, haluan toivoa ja uskoa, että se helpottuu huomattavasti, kun pääsen raskauden jälkeen ensimmäistä kertaa pienelle kävelylle värikkäiden lehtien joukkoon tai kastelemaan tennarit niihin sulaneella lumella. 

Aluksi ajattelin kirjoittaa tämän vain itselle muistiin, sitten luonnoksiin, jonka voisin paremman mielen tullessa julkaista, mutta Julian postaus» sai jakamaan ajatuksia jo nyt. Ehkäpä juuri omasta olosta johtuen kyseinen postaus herätti niin monia ajatuksia ja vasta luettuani sen, ymmärsin kuinka väsynyt sitä itse onkaan. Onneksi se myös muistutti siitä, että täällä ollaan vaan ihmisiä eivätkä kaikki muutkaan jaksa eikä kaikkea tarvitse jaksaa yksin.

Ja jotta kellekään ei jää epäselväksi niin kaikesta valituksesta huolimatta en vaihtaisi tätä pitkää ja kivistä tietä mihinkään. Ehkä suoristaisin pari mutkaa ja lisäisin matkalle muutaman katuvalon, mutta kulkematta en jättäisi.