HEI, HEI MITÄ KUULUU?

Kun joku jo ehti kyselemään. Jos esikoiselta kysyttäisiin, se varmaan kuuntelisi hetken hiljaa ja sitten nyökkäisi. Oma vastaukseni lienee tällä hetkellä aika sama ja voisin vastata, että kuuluu. Oksentamisen ääntä ja pientä uhmaa. Luojan kiitos vaan pientä! 

Mä oon voinut nyt edellisviikon lauantaista asti melko huonosti ja kuluneen viikon aikana sisällä on pysynyt lähinnä vain Hesen hampurilaiset ja jäävuorisalaatti-kurkku-salaattijuusto-nuudeli -mössö, jälkimmäinen aina eiliseen asti. En tiedä saanko edes syödä salaattijuustoa eikä hampurilaiset taida varsinaisesti kuulua raskausajan ruokavalioon, mutta mulla ei yksinkertaisesti ole enää vaihtoehtoja. Kaikkea muuta (jogurtteja, vispipuuroa, muroja) syön ainoastaan siksi, että on paljon mukavampi oksentaa ruokaa kuin sappinestettä. 

Viileät ruuat eivät auta, kiinteät ruuat eivät auta, pahoinvointirannekkeet eivät auta, navan teippaus ei auta. Oikeastaan mikään ei auta pahoinvointiin täysin, mutta jääpalat ja ne hampurilaiset helpottaa oloa hetkeksi. Mieli sen sijaan stressaa jo nyt, montako kiloa saan tällä pahoinvoinnilla ja ruualla tällä kertaa aikaiseksi. Soittelin viime viikolla neuvolaan ja sain ohjeeksi kokeilla B6-vitamiinia tähän oloon, mutta ainakaan lauantai-sunnuntai-maanantai-tiistai -kokemuksella en oo huomannut mitään eroa. Jos ei tästä ole apua niin sähköinen resepti pahoinvointilääkkeisiin odottaa ja se on viimeinen toivo.

Toisinaan on hetkiä, jolloin vaan itkettää. Itkettää jatkuva paha olo ja jatkuva oksentaminen. Sitten muistan, miten en viime raskaudessa päässyt edes sängyssä istumaan, koska oksensin heti. Join pillin kanssa samalla maaten, jotta sain jotain pysymään sisällä. Sen muistamisen jälkeen jaksaa taas kummasti ja on niin tyytyväinen siihen, että oon edes tolpillani. Välillä naurattaa, kun touhu alkaa menemään aika ruutinilla.

Kaikki päivät ei ole helppoja. Oksentaminen vie todella voimat ja toisinaan poika syö tavallisella tuolilla istuen, kun kädet ei yksinkertaisesti jaksa nostaa tätä syöttötuolin korkeudelle. Uloskaan en viime päivien aikana ole uskaltanut yksin lähteä, koska pelkään huonon olon yllättävän entisestään, joten huutelepa sitä sitten Hätäkahvi-Facebook-ryhmässä apuja saamaan vastahakoinen kaveri sisälle, kun et enää yksin pysty. Silloin tällöin tunnen omaavani varsinaisia supervoimia, kun jammaillaan Piiri pieni pyörii -laulua laulaen 10 sekuntia sen jälkeen, kun oon ensin heittänyt ateriat kaaressa pihalle. Lihapullatkin loihditaan olemattomilla voimilla.

Mutta eiiii, emmä tahdo vielä sortua valittamaan sen enempää. Tää kaveri sai alkunsa niin helposti, olo voisi olla vielä paljon heikompikin ja viime raskaus korvattiin niin järkyttävän helpolla vauvalla. Vaikken olekaan menettänyt toivoa täysin, varaudun siihen, että sama tulee jatkumaan vielä 32 viikon ajan. Nautin sitten vaikka viimeistä kertaa siitä, miten joku niin pieni tyyppi voi vaikuttaa muhun näin suurella tavalla olematta edes varsinaisesti täällä.